Ostan Asuntoja Podcast
Sari Parviainen inspiroi meitä kaikkia yli 40-vuotiaina asuntosijoittamisen aloittaneita. Hän osti oman remontoitavan asuntonsa käteisellä ja on vuoden aikana hankkinut salkkuunsa sijoitusasunot 1 ja 2. Sarin kanssa jutellaan normaalia enemmän siitä, mitä työuupumus on hänen kohdallaan ollut ja mitä muita asioita Sari on edistänyt juuri hänen näköisensä oman elämänsä rakentamisessa. Jos tuntuu siltä, että tarvitset pientä inspiraatiota omalle kohdallesi, se voi löytyä tätä jaksoa kuuntelemalla. Juttelimme muun muassa Uupumuksen tunnusmerkeistä Omasta kodista ja...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Sonja Turkki on kahden lapsen äiti. Hän on miehensä kanssa omaksunut asuntosijoittamisen lumipalloefektin periaatteita niitä käytäntöön vieden. Sonja kertoi asuntosalkun kohteiden myötä kasvutarinaa. Juttelimme muun muassa: Alkutaipaleesta hirsitalon remontin kautta asuntosijoittajaksi Ensimmäisistä kohteista Raumalta Rahoituksesta ja oman pääoman kierrättämisestä Korkosuojauksesta Alle markkinahinnan ostamisesta Omasta kodista pakotetun säästämisen keinona ja sen remontoimisesta lisäpakkokeinona Arvon määrittämisestä omaa kotia hankittaessa Arvon säilymisestä...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Osallistumassa Markus Grahn (kalju), Eemeli Karlsson (tukkaa), Jesse Parviainen (tukkaa) ja Harri Huru (kalju). Asialistalla: Kaupunkiranking Markkinavuokrat Opiskelijasesonkipäivitys Jokaisen oma Q2 -katsaus Linkkejä: Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Noora Andersson omaa 16 vuoden pankkitaustan. Hän omistaa miehensä kanssa lukuisia sijoitusasuntoja Porvoossa, Sipoossa, Espoossa ja Vantaalla. Juttelimme: Veronpalautuksista ja omistusasuntolainoista säästämisen (pakko)keinoina. Asuntosijoittamisen jatkonäkymistä ja sykleistä. Verkostoitumisesta. Naisten aktivoitumisesta puhumaan rahasta. Sukupuolten välisistä eroista keskustella ja kuunnella sijoittamiseen liittyvistä asioista. Kasvun asenteen omaksumisesta. Sijoitusasuntosalkun hajautuksesta. Sipoon asuntomarkkinoista. Asuntosijoitussalkun kasvutavoitteen laskemistavasta....
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Hanna Sunin perheessä osallistutaan asuntosijoittamiseen neljässä sukupolvessa. Hanna toimii operatiivisena johtajana Asuntopehtoorilla ja vastaa -kokonaisuudesta. Juttelimme: Asuntosijoittamisesta neljässä sukupolvessa Asuntojen parissa työskentelemisestä Työpaikan vaihdosta kasvavaan yritykseen Vuokravälityksen ja huolenpitopalvelun eroista ja vastuualueista Prosessien tärkeydestä kasvun mahdollistajana Sijoitusasuntosalkun kasvattamisesta Tampereen kaupunkirankingista Opiskelijoiden palautumisesta opintotuen asumislisän piiriin Purkujen ja häätöjen määrästä Tekoälyn...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti . Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. Kirjan voi tilata alekoodilla "flippaa". Jos haluat täyden hyödyn ja inspiraation, aloita kuuntelemalla Tuijan vierailu Ostan Asuntoja Podcastissa 3 vuotta sitten jaksoissa 212 ja 213 (, , ). Tänään jatkoimme juttua seuraavie aihepiirien parissa: Siirtymisestä pois palkkatöistä täyspäivöiseksi yrittäjäksi täyspäisyys säilyttäen Flippiprojektista ja yrityksestä Espanjassa Työpaikan sosiaalisen...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Juhannuspalaverin agendalla pyörittiin pitkään kolmen asian ympärillä: Opiskelijoiden siirtyminen opintotuen asumislisän piiriin 1.8. alkaen 11.6.2025 Juho Kostiainen / Nordea Asuntomarkkinateema: Asuinrakentamisen ylituotantoon johtaneet syyt ja seuraukset - mitä ajatuksia raportti herättää Filosofinen keskustelu: onko asunnot nyt normaalihintaisia, jolloin ne olivat ylihintaisia 2020-luvun alussa, vai onko ne nyt alennushintaisia Vie ystäväsi ja itsesi "Ammattimainen asuntosijoittaminen" -valmennukseen 13.9.2025. Kaksi valmennuslippua yhden hinnalla, koodilla Huru....
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti . Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. Kirjan voi tilata alekoodilla "flippaa". Jos haluat täyden hyödyn ja inspiraation, aloita kuuntelemalla Tuijan vierailu Ostan Asuntoja Podcastissa 3 vuotta sitten jaksoissa 212 ja 213 (, , ). Tuijan paluuvierailun Osassa 1 puhuttiin ainakin seuraavista asiakokonaisuuksista: Vakuusarvojen määrittämisen nykykummallisuuksista Sijoitusyhtiön perustamisesta Verottajan suhtautumisesta omissa nimissä flippaamiseen...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Marko Kaarto tuli paluuvierailulle. Tällä kertaa juttuaiheita olivat muun muassa: Uuden OVV-työpaikan alkuvoden aikana syntyneet ajatukset Opiskelijasesonki ja opiskelijoiden siirtyminen takaisin asumislisän piiriin Asuntokaupan elpyminen Uudistuotannon kohdistuminen omistusasumiseen Taloyhtiöiden hallituista alasajoista Asuntosijoittamisen ikivihreydestä Meidän kahden erilaisesta pääskenaariosta Tekoälyn vaikutuksista vuokravälitykseen Paluusta asuntosijoitusvalmentajaksi ja blogin pitäjäksi Markon uusi , , , Vie ystäväsi ja itsesi "Ammattimainen asuntosijoittaminen"...
info_outlineOstan Asuntoja Podcast
Suvi Schwab tuli jälleen kerran paluuvierailulle. Tällä kertaa juttelimme siitä, onko asuntosijoittaminen jotenkin viime vuosina muuttunut. Minulle tuli taas monta uutta ajatusta. Päällimmäisenä mielessä pyörii, kun Suvi täräytti, ettei hänellä ole asuntosijoitusstrategiaa. Ja perusteli sen niin hyvin, etten osannut väittää vastaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä...
info_outlineTämän kerran vieras päätti vuonna 2021, että hänestä tulee miljonääri. Susanna Kisnerin kanssa jutellaan, mitä kaikkea edelsi moisen päätöksen syntymistä, miksi päätös syntyi, miten sitä lähdetään toteuttamaan ja miten matka on edennyt.
Osassa 1 kuullaan muun muassa
- Taloustaitojen hankkimisen tärkeydestä
- Verkostojen tärkeydestä
- Puskureiden merkityksestä
- Kasvun asenteesta
- Miljonääriksi tulemisen tavoitteesta
- Korkojen noususta heti tavoitteen asettamisen perään
- Geopolitiikan vaikutus asuntosijoittamisen strategiavalintaan
- Omiin nimiin ja yritykselle ostamisesta ja rahoituksesta
- Positiivisen luottorekisterin negatiivisesta rahoitusvaikutuksesta

Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi
Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X)tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.
Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle
Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin
10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

On kuulopuheita ja luulopuheita – ja sitten on oikeaa tietoa. Tätä tietoa ja tukea tarjoaa yli 34 000 jäsenen Suomen Vuokranantajat.
Jäsenenä saat pääsyn muun muassa vuokranantajan työkaluihin, markkinatietoon, kattavaan tietopankkiin ja maksuttomaan lakineuvontaan. Luotettavaa osaamista.
Liity jäseneksi ja suosittele kaverillesi: vuokranantajat.fi/liity
Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.
Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..
Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla.
Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.
Lisätietoa asuntopehtoori.fi
Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?
Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.
Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.
Vastuu palovaroittimista siirtyy taloyhtiöille vuoden -25 loppuun mennessä. Onko taloyhtiösi valmis?
Valvo on pilvipalvelu, joka tarjoaa modernit etäluentapalvelut sisältäen huoneistojen palovaroittimien, vedenkulutuksen, vuotojen ja sisäilmaparametrien valvonnan.
Saatavilla myös laitteistot avaimet käteen periaatteella.
Säästä automatisoidulla ennakoivalla valvonnalla. Anna valvon valvoa puolestasi. Valvo.fi
Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.
Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314
Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.
Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus "Miksi asuntosijoittaja myy timantin?"